Tuulta ei ollut lauantaina lähes yhtään. Vietimme rauhallista ja lämmintä iltaa rantakalliolla. Oli mahtavaa saada olla koko ilta ulkona! Yöllä kiitokseni illanvietosta oli se, etten maukunut pihalle yhtään. Vepsässä olin pitänyt vähän nurinaa ja aamulla malttamattomana herättänyt isäntäväen talsimalla heidän päällään peittoa leipoen. Se on heidän mielestään mitä mainioin tapa herätä, mutta minun katala tavoitteeni on vain saada seuraa ja aamupalaa.
Sunnuntainakin sain olla rannassa pitkät tovit. Isäntäväki teki vähän pidemmän tutkimusretken ja löysi rantapuiden suojista vanhan, pitkänmallisen rakennuksen perustusjäljet. Paikka oli jo vanhojen puiden peittämä. Asutuksesta kertoivat myös ihmisten parissa viihtyvät kasvit ja kiviaita. Minuakin kiinnosti nuuskia aluetta puiden hämärissä.Kotisatamaan palasimme iltaseitsemän aikoihin. En ollut merimatkasta kovin innoissani, sillä olin väsynyt kaikesta happihyppelystä. En tyypilliseen tapaani jaksanut edes luikkia salaa laituria kohti, vaan menin tyytyväisenä koppaani ja autoon. Keräilen energiaa taas ensi viikonlopun reissuun. Mihinköhän sitä suuntaisi?
P.S. Rantakalliolla käppäillessäni minut yllätti sadekuuro. Painavat pisarat tuntuivat päässäni oudoilta, ja hämmentyneenä maukuen kiehnäsin emäntääni. En kuitenkaan pyrkinyt veneen suojiin, vaan nautin märän luonnon tuoksuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti